Reipas Ansa

Kyllä taas niin mieleni hyvitin (?) tiistaina Ansan selässä. Kaikenmoisten arjen hankaluuksien ja ikävien flunssien jälkeen oli kaiken kaikkiaan tosi kiva päästä tallille laatuaikaa viettämään. Seurustelin Ansan kanssa karsinassa hyvän tovin ja sain heti itselleni iloisen mielen. Ansan mieli kylläkään ei ollut iloinen satulaa laittaessa, että voikin tammahevosta harmittaa moinen. Eikä selkään nouseminenkaan ollut siitä kivaa, vaikka punnertauduin sinne jakkaran avulla.

Teimme tunnilla harjoitusta, jossa ravattiin 10 metrin voltti toiselle pitkälle sivulle ja toisella pitkällä sivulla piti ratsastaa 1,5 metriä uran vieressä ja tehdä käyntiin siirtymä. Ideana oli varmistaa, että hevonen pysyy suorana vaikkei uralla ollakaan. Ansa oli aikas reippaalla tuulella ja ravata posotti mielellään eteenpäin, muttei kylläkään taipunut mitenkään helposti, itse asiassa ei ollenkaan.

Samaa harjoitusta jatkettiin laukassa, eli laukkasimme voltin ja käännyimme toiselle pitkälle sivulle jo ennen uraa. Lyhyt raviin siirtymä ja taas laukkaan. Ansahan laukkaa oikein mielellään ja tuntui muutenkin tunnin edetessä edes vähän pehmeämmältä. Varsinkin kun pääsimme lopuksi laukkailemaan koko uraa, niin sekä ratsu että ratsastaja olivat hikisiä mutta onnellisia.

Reipas laukkaaminen sai muutkin ratsukot hikisiksi ja tyytyväisiksi. Eijalla oli hieman jännittämistä Wenuksen kanssa, sillä kun oli tarvetta pieneen pukitteluun. Hyvin se kuitenkin tasoittui ja malttoi mielensä. Siskonsa Wilda meni oikein kauniisti Erjan kanssa, harvemmin sitä näkee Wildaa kaula pyöreänä ihan oikean kouluhevosen näköisenä J

 

terkuin Salla

Siirtymiä Sasun kanssa

Olin kieltämättä aika ilahtunut, kun Lenttu, tuo mokoma Rumarautias, olikin siirtynyt Katin ratsastettavaksi ja pääsin taas Sasun selkään. Sasu on tallissa kyllä niin hyväkäytöksinen ja viehättävä heppaherra, ihan eri asia laittaa sitä kuntoon kuin väkkäränä touhottavaa adhd-suokkiamme.

Tuntimme alussa oli vähän pinkeää meininkiä ensin. Kun yksi hevonen (Lenttu...) säikähtää jotain, niin sitten 6 tätiä hermostuu ja jännittyy (=kanalauma) ja hevosemme tietenkin myös, niin se vaan on. Mutta eipä siinä muuta kuin alkuverryttely käyntiin ja keskittymään tehtäviin, niin pian oli koko ryhmä rotissa taas.

Teimme tunnilla paljon siirtymisiä pituushalkaisijalla. Aluksi ravista pysähtymisiä ja sitten ravista laukannostoja. Laukkatehtävää muutettiin vielä siten että laukka piti nostaa jo pitkältä sivulta, käntää laukassa pituushalkaisijalle, hidastaa keskellä raviin ja vielä tehdä pysähdys C:n kohdalle maneesin oven eteen.

Sasu toteutti pyyntöni oikein kiltisti. Laukannostoissa se oli vähän kiireinen ja tikkasi ravia sivuttain, erityisesti vasen laukka nousi aika vauhdikkaasti. Oikea laukannosto sujui paljon tasaisemmin. Sasu tuntuu noston hetkellä siltä että pian mennään varmaan aika kovaa, mutta eipä mentykään vaan laukassa oli oikein tasainen ja mukava istua ja helppo ohjata. Jotenkin kuitenkin taas häröilin itse enkä valmistellut hevosta tehtäviin kunnolla. Se johtuu varmaan siitäkin, että piti tarkkaan seurata etäisyyksiä muihin ja sitä kenen vuoro olikaan tehtävään mennä.

 

terkuin Salla

Heikkoa esitystä Lentulla

Melkeinpä ilmoittauduin alkeiskurssille tiistaina, sen verran päin mäntyä meni koko tunti. Ratsastin Lentulla nyt toistamiseen ja jouduin ihmettelemään että olenko oppinut mitään tähän ikään mennessä. Paitsi että oma suoritus meni persiilleen, niin terrorisoin myös muiden ratsastusta aika lahjakkaasti. Että kaikki jotka mielivät ratsastamaan ti klo 18 tunnille, niin ihan omalla vastuulla sitten ja oman turvallisuuden riskeeraten…

Tunti oli jakotunti ja meitä oli 9 ratsukkoa, mikä on haasteellista yhtä kaikki. Tunnin ideana olivat siirtymät, joita tehtiin enimmäkseen ilman jalustimia ratsastaen. Aluksi piti kääntyä ravissa uralta keskihalkaisijalle, pysähtyä ja lähteä taas liikkeelle raviin. Olimme enimmäkseen kaikki sikin sokin uralla ja sen vieressä ja keskellä kenttää ja ylipäätään epävarmoja siitä kenen vuoro onkaan mennä keskelle pysähtymään… Lenttu keksi pysähdyksensä aikana ruveta pissimään, jota en itse hoksannut eikä myöskään takana ratsastanut Sari, joka sitten meinasi Dinolla jyrätä meitin. Lenttu ei vaan suostunut liikahtamaankaan ennen kuin oli asiansa toimittanut joten siinäpä olimme tulppana sitten.

Välillä teimme käynnistä pysähtymisiä ja siitä peruutuksia, tässäkin aiheutimme vaaran kun ratsastin Karinaa päin. Kyllä vaan, en tajunnut että Karina ja Merja alkoivat peruuttaa ja niinpä tupsahdimme heidän takapuoleen, johon Lenttu reagoi kääntämällä salamannopeasti takapuolensa Karinaan päin. Yritin varoittaa Merjaa kiljumalla ”POT POT POT”, mihin Merja vastasi myös kiljumalla, ja Karinakin hermostui niin että peruutti sitten ravissa. Kumpikaan hevosista ei potkaissut kun sain Lentun potkittua tilanteesta pois. Ida sanoi että olimme kuin hysteerinen kanalauma, kieltämättä osuva kuvaus.

Tunti jatkui ihan yhtä sujuvissa merkeissä. En saanut Lenttua taipumaan, en siirtymään laukasta käyntiin, en laukkaamaan kunnolla oikeaan kierrokseen enkä oikeastaan tekemään yhtään mitään. Jaa no käynti pitkin ohjin meni ihan ok. Sen sijaan muut ratsastajat tuntuivat olevan kovin tyytyväisiä hevosiinsa, hemmetti sentään, Dino meni sairaan hienosti Sarin kanssa ja Eija kehui Reksin olleen hyvällä päällä myös.

t. Salla

Jekun kuulumisia!

Hevoslaavu HepAkatin hevosreitistöllä

Vuosi 2014 oli elämäni yksi onnellisimmista ja suurimmaksi osaksi se on Jekun syytä. Meille Jekun kanssa kuuluu edelleen hyvää. Alkusyksystä me osallistuimme HepAkatin järjestämään maaastokisaan. Ilmajoella, Seinäjoen naapurikunnassa, on hevosille rakennettu oma ulkoilurata. Radan pituus on 12km ja sen varrella on maastoesterata ja hevoslaavu. Reitistöltä pääsee myös jatkamaan muille ulkoilureiteille ja käytännössä melkein Seinäjoen keskustaan asti. Jekku käyttäytyi kisoissa esimerkillisesti. Herra ei säpsynyt mitään tai ketään vaikka kisapäivänä tuulennopeus oli lähes myrskyn tasolla. Kisoissa oli kuljettiin pienissä ryhmissä reitistö läpi ja matkalla oli muutamia rasteja. Reitistöllä oli mahtavia laukkapätkiä ja Jekku tuntui nauttivan täysin rinnoin. Kisateemaksi me olimme valinneet pinkin ja ainakin mun mielestä me olimme varsin edustava pari. Reitistöä saavat käyttää kaikki hevoset ja heidän seuralaisensa. Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, jos olette täällä päin liikeellä. HepAkatin sivut löytyvät osoitteesta: http://hepakat.suntuubi.com/?cat=1.

Jekku marraskuussa maastossa

Jekun ja mun suurinta huvia on edelleen maastoilu. Marras-joulukuu olikin aika hankalaa aikaa, kun joka päivä satoi, maastossa oli märkää ja liukasta ja päivät lyhenivät. Töistä oli mahdotonta ehtiä tallille niin, että valoisalla ajalla ehtisi nauttimaan maastoilusta. Kahden viikon maastoilutauon jälkeen Jekkukin oli pahalla päällä ja täysin kyllästynyt koulun vääntämiseen maneesissa. Silloin oli jo ihan pakko viikonloppuna lähteä maastoon köpsöttelemään ja heti sen jälkeen oli pollen mieli taas parempi. Syksyn aikana olen päässyt myös tutustumaan hevosen omistamisen haastaviin puoliin... Jekun satulahan ei alunperinkään sopinut Jekulle ilman lampaankarvaa ja myös mun pepulle satula oli hiukan liian ahdas. Kun Jekun kiropraktikko vielä totesi herralla selässä useita jumissa olevia kohtia ja epäili aiheuttajaksi satulaa, suuntasimme siis Jekun kanssa satulakaupoille. Sopivan satulan löytäminen onkin sitten yllättävän hankalaa. Kävimme Jekun kanssa naapuritallilla, kun sinne tuli satula-auto, tilasin netistä useita satuloita sovitettavaksi ja lisäksi kokeilimme varmaankin puolet tallin hevosten satuloista. Lopulta sopiva satula löytyi Winteciltä ja ainakin Jekku tuntui heti tyytyväisemmältä sen kanssa ja myös minun on helpompi istua siinä. Pieneksi söpöksi hevoseksi Jekku tarvitsee yllättävän paljon muitakin varusteita... Pitkän märän syksyn aikana on käynyt selväksi, että Jekku rakastaa mutakylpyjä. Jekku ei siis kuulu niihin hevosiin, jotka tulevat ulkoa sisälle puhtaan kiiltävän loimen kanssa. Jekulla pitääkin olla loimia tuplamäärä, toinen on yleensä kuivumassa kun toinen on käytössä, paksut loimet kun eivät oikein tahdo kuivua päivässä herran käsittelyn jäljiltä. Jekku ottaa päivittäisin mutakylpynsä varsin kattavasti, olen harjaillut mutaa pois mm.  sen korvista, silmäkulmasta, harjasta. Onneksi kaupoista löytyy uusia ihananvärisiä loimia, mustaa loimea Jekku ei edelleenkään joudu käyttämään. ;)
Joulukuuta me juhlistimme Jekun kanssa käyttämällä söpöjä poronsarvia ja tonttulakkia. Ja loppukuusta satoi lumi tänne Etelä-Pohjanmaallekin ja maastoilu helpottui. Poronsarvien kanssa Jekku keräsi vastaantulleilta naapureilta paljon rapsutuksia ja kehuja.
Täällä tallilla on tapana mennä isolla porukalla jouluaattoaamuna maastoon. Liikkeelle lähdetään jo ennen auringon nousua eli toisin sanoen jo kahdeksalta aamulla. Jekku hiukan ihmetti, miksi niin aikaisin piti lähteä töihin mutta kun hän huomasi, että mennään maastoilemaan, oli hän suorastaan yli-innokas. Pakkasta oli reilu kymmenen astetta ja maassa oli lumi. Oli kyllä aivan ihanaa aloittaa joulunvietto maastossa ihastellen päivän valkenemista.
Mitään erityisiä uudenvuodenlupauksia me ei Jekun kanssa tehty. Innolla kuitenkin suunnataan nyt uuteen vuoteen... Ehkäpä sitä tulee käytyä kisoissa ja maastoilua me ainakin jatketaan ahkerasti. Olen muuten rakentamassa asuntomessualueelle taloa ja pidän rakennusvaiheesta ja Jekusta blogia osoitteessa: www.asuntomessuheppailua.blogspot.com. Hyvää uutta vuotta 2015! T: Kaisu (Kaarina) ja Jekku

Joulukuun puolessa välissä maastoilemassa uusien poronsarvien kanssa.

Niin siis mihin tämä syksy oikein valui, jos kerran tiistaina oli viimeinen tunti ennen joulua? Sääkin on melkein samanlainen kuin juhannuksena, ei jouluksi uskoisi. Mutta toivotaan kovasti valkoisia lumihippuja maahan ennen aattoa, ehkä niitä vielä saadaankin.

Retu oli karsinassa osallistuvalla ja innokkaalla tuulella. Vähän jo aloin huolestua ennen tuntia, että jos sillä on sellainen (aika harvinainen) reuho-moodi päällä. No, EI ollut.

Tunnin jälkeen jäin oikein pohtimaan, että miten iso, laukkaamisesta pitävä hevonen voikin niin ”jäätyä” kun pyytää lisää laukkaa. Tai ravia. Että mitä teen niin väärin, että pohje- tai raippa-avulla on täysin päinvastainen vaikutus kuin mitä tarkoitin, vauhti hiipuu kun pitäisi sitä lisätä. Käpristynkö itsekin ja takerrun jaloilla hevoseen, mikä ottaa sitä rankasti päähän, vai onko Retu vaan hoksannut että lintsaaminen kannattaa aina koska aika harva ratsastaja jaksaa siltä vauhtia pyytää koko tuntia, kymmeniä kertoja yhden kierroksen aikana...

Tunti oli sinänsä oikein kiva ja leikkimielinen! Jokainen yhdeksästä ratsastajasta sai valita, mitä tehtäviä tehdään. Maneesissa oli muutamia puomeja ja tötteröitä siellä täällä, ja niinpä sitten teimme eri askellajeissa pujotteluja, väistöjä, kaarevia uria ja puomien ylityksiä. Paljon sitä ehtiikin yhden tunnin aikana tehdä.

Retu teki kyllä kaikki mitä pyydettiin, mutta kuin hidastetussa filmissä. Ansa taas olisi mieluusti tehnyt kaikki tehtävät täydessä vauhdissa, virtaa piisasi. Mutta joulumieltä Ansalla ei ihan hirveästi ollut, tämäkin viritys oli siitä lähinnä noloa:

Oikein mukavaa Joulun aikaa kaikille!

toivottaa Salla

Hidas mutta kankea

Flunssan jälkimainingeissa ja työkiireiden uuvuttamana minua ilahdutti tiistaina ajatus, että pääsisin ratsastamaan Karinalla jälleen. Olen mennyt Karinalla nyt viimeiset pari kertaa, on se kyllä mainio terapiahevonen väsyneelle ja kiukkuiselle tädille. Mutta niin vain kävi että päädyin Retun selkään.

Odotin että jaksan ratsastaa noin 1 min 20 sekuntia ennen kuin voimani ehtyvät ja touhu muuttuu tuskaiseksi. Mutta Retu olikin vähemmän tahmealla päällä kuin yleensä, positiivinen yllätys! Se oli edeltävällä tunnilla hyppäämässä ja menikin oikein nätisti ja tyytyväisen oloisesti esteiden yli. Ehkä se siis oli hyvässä vireys- ja mielentilassa estetunnin jälkeen.

Teimme tunnilla taivutusharjoituksia, pitkillä sivuilla piti asettaa hevosia ulospäin ja kääntää asetus taas sitten sisäänpäin. Harjoitukseen lisättiin pääty-ympyrä ravissa, pääty-ympyrälläkin piti taivuttaa hevosia ulospäin. Teimme myös laukannostoja vasta-asetuksen jälkeen, ja lopuksi laukkasimme koko uraa hyvän aikaa.

Harjoitus oli aikas toimiva meille Retun kanssa, kun sitä ei tarvinnut vääntää pienille volteille tms, vaan pääsimme koko ajan etenemään. Mutta on se ihmeellisen vastahakoinen liikkumaan ravissa. Kun pyysin lisää vauhtia ensin pohkeella ja sitten raipalla, niin yhtikäs mitään ei tapahtunut, päinvastoin tuntui että vauhti tyssää siihen paikkaan. Sen sijaan nostot joko raviin tai laukkaan tapahtuivat ihan pikkusesta avusta melkeinpä pelkällä istunnalla.

Ida kehui tunnin jälkeen, että Retu oli kuuliainen ja melko hyvin avuilla. Ei se kyllä tunnu yhtään kuuliaiselta tai luonnikkaalta ratsastaa, vaan enemmänkin rautakangelta ja vieläpä vastaan hangoittelevalta sellaiselta. Muuten se kyllä on ihan muru, kovin ystävällisesti seurusteli ennen ja jälkeen tunnin.

 

t. Salla

 

Kaari, voltti, kaari, kaari, voltti. Ja kaari.

Kyllä oli taas ratsastusratojen hahmottamisessa haasteita tiistaina. Heidi laittoi meidät alkuravaamisten ja –laukkaamisten jälkeen pyörähtelemään ympyröille ja kiemuraurille niin vimmatusti, että kas kun emme jo kolaroineet.

Teimme molemmille pitkille sivuille loivat kolmikaariset urat, mutta toiselle pitkälle sivulle lisäksi voltin siihen keskelle. Toiselle pitkälle sivulle tehtiin voltit molempiin kulmiin, eli ennen ja jälkeen sen kaarevan uran. Tämä meni aika hyvin vielä ravissa, mutta kun nuo kaksi volttia kaarineen alettiin tehdä laukassa, niin johan vilisti ratsukkoja silmissä.

Ratsastin taas symppiksellä Sasulla, joka kyllä ihan mukisematta teki kaarteet ja voltit siinä askellajissa mitä pyysin. Oma ratsastukseni oli tosi epätasaista ja hapuilevaa, seurasin silmät ymmyrkäisinä muiden touhuja joten puolipidätteet ja asettamiset jäivät ihan puolivillaisiksi. Laukkatehtävässä havaitsin ohjienkin pidentyneen liiaksi ja molempien käsien olevan samalla puolella kaulaa.

Ensi kerralla toivottavasti muistan jo, että missä kohdin on pitkän sivun keskikohta. Se on siis ihan tyhmässä kohtaa (keskellä?) eikä loogisesti peilien tai R:n kohdalla. Yritän myös pitää mielessä että nyrkit on hyvä pitää kiinni, silloin pysyy ohjatkin täpäköinä. Onnistuihan Sarikin tällä kertaa tässä ohja-asiassa (ensimmäistä kertaa tänä vuonna, sanoi Heidi) ja niinpä kulki Reksi kauniisti pyöreällä kaulalla – mutta se kyllä kulkee aina Sarin kanssa niin.

Ehkä vielä oikein pinnistän ensi viikolla ja yritän muistaa valmistella hevosen pyydettyyn tehtävään, enkä yllätä sitä äkkinäisillä avuilla. Että semmoiset perusasiat pinnalla tällä kertaa, pahus sentään.

t. Salla